Koiviston-Tolpon kanavat
Kurjalaan oli rakennettu 1900 –luvun alussa mylly. Myllykoskessa oli riittävästi putouskorkeutta, mutta vesi ei kaikkina vuodenaikoina riittänyt. Mylläri Koivistoinen ratkaisi vesipulan kaivamalla tai kaivattamalla kanavajärjestelmän, jolla hän kokosi kahdeksasta lammesta ja järvestä vettä myllyn tarpeiksi. Kanavien yhteispituus oli yli 5 km. Kanava oli paikoin johdettava harjujen ja karikkojen läpi, joka tiesi mittavaa työmäärää. Tolpon kannaksella vierivä sora oli tuettava kivillä, jotka oli lisäksi ajettava kaukaa, sillä sellaista kivimäärää ei läheisestä maastosta ollut saatavissa.
Kivillä vuorattu kanavasa on hyvin säilynyt ja suorastaan nähtävyys. Kanavaa katsellessa huomaa lannistumattoman sitkeyden, jolla tuon aikainen yrittäjä on pyrkinyt tuotantolaitoksensa tuoton takaamiseen. Koivistoisen kohdalla voidaan todeta onnistumisen tapahtuneen, koska hänen myllynsä oli valittu niiden teollisuuslaitosten joukkoon, joilta perittiin silta- ja tieveroa.
Pekka Koivistoinen 1872 – 1938 oli paljon muutakin kuin mylläri Kurjalassa. Hän oli valistunut ja monessa kohdassa aikaansa edellä. Vaikka hänen ehdotuksensa eivät kunnankokouksessa tulleetkaan heti hyväksytyiksi, niin myöhemmin kunnassa tehtiin aivan kuin Koivistoinen oli ajatellut. Vuonna 1908 Koivistoinen teki aloitteen kunnanvaltuuston perustamisesta Ruokolahdelle ja sen aloitteen pohjalta valtuusto aloittikin toimintansa jo seuraavan vuotena.
Kurjalan myllyn toiminta lakkasi 1930-luvun lopulla. Myllyn koneet osti Paavo Rytkönen ja hän sijoitti ne perustamaansa Haaroinkosken myllyyn Pohjalankilaan.
Vesimylly on mylly, joka saa käyttövoimansa virtaavasta vedestä, kuten koskesta. Vesimyllyssä virtaava vesi pyörittää siipiratasta tai turbiinia, jonka liike käyttää myllyssä olevaa koneistoa tai laitetta. Vesimyllyä voidaan käyttää esimerkiksi viljan jauhamiseen, sahaamiseen tai metallin työstämiseen vesivasaralla. Jos vesimyllyä käytetään pelkkään sähköntuotantoon, siitä käytetään nimitystä vesivoimalaitos. Vesimyllyt olivat Suomessa yleisiä 1900-luvun alkupuolelle saakka. Keksintönä vesimylly on vanhempi kuin tuulimylly.
Vesimyllyyn kuuluvat varsinaisen myllyrakennuksen lisäksi hitaasti virtaavissa ja pudotuskorkeudeltaan pienissä joissa pato sekä padon taakse muodostuva myllylampi. Padossa on yleensä myllyyn johtava kouru sekä tulvaluukut, joista liika vesi pääsee virtaamaan kevään tulvien aikana.
Vesimyllyt rakennettiin virtaavan veden ääreen.
Hyvillä koskipaikoilla sijaitsee varsinaisten myllyrakennusten jäännösten lisäksi yleensä muitakin vesivoiman hyödyntämiseen liittyviä rakenteita kuten kivettyjä uomia, rännejä ja patoaltaita, joita voi olla suhteellisen pitkällä matkalla joen varressa yläjuoksuun päin. Käytännössä myllyn ja vesisahan rakenteita voi olla vaikea erottaa toisistaan. Vanhimpien myllyjen ja sahojen jäännökset ovat voineet jäädä uudempien laitteiden alle, ja eriaikaisia rakenteita voi olla vaikea erottaa toisistaan. Vanhoja myllyyn ja sahaan liittyviä rakenteita on saattanut tuhoutua myös koskenperkuussa.
Pienen puromyllyn jäännökset voivat olla hyvin vaatimattomia; havaittavissa voi olla hiukan muokattua uomaa ja jonkinlainen patoallas sekä mahdollisesti myllynkivet. Vanhoja vesimyllyjä on säilynyt kyläyhdistysten yms. entisöiminä rakennuksina.Talonpoikaiset kotitarvemyllyt saattoivat sijaita varsin pienenkin purouoman rannalla (ns. puromyllyt), ja niitä käytettiin ehkä vain pari kertaa vuodessa kun vettä oli riittävästi. Luontaisia olosuhteita myös muokattiin patoamalla ja lisäämällä veden pudotuskorkeutta sivu-uomilla ja ruuhilla eli ränneillä. Myllynpaikoilla onkin yleensä tähän liittyviä kivilatomuksia ja muita rakenteita.
Historia ja käyttö
Vanhimmat kirjalliset tiedot vesimyllystä ovat 1300-luvun puolivälistä Varsinais-Suomesta. 1400-luvulta on tietoja jo noin sadasta vesimyllystä Hämeessä, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Myllyt levisivät seuraavalla vuosisadalla Savoon ja Pohjanmaalle. Kosken omisti yleensä kylä tai useiden kylien muodostama jakokunta, ja siinä oleva mylly oli talonpoikien yhteisomistuksessa. Vuodelta 1585 on säilynyt myllyluettelo, jonka perusteella yhdessä pitäjässä saattoi olla jopa useita kymmeniä vesimyllyjä. Valtaosa oli talonpoikien omistuksessa, mutta suurimmat kuuluivat kruunun ja säterien alaisuuteen. Kruunu pyrki 1600-luvulla ottamaan myllytoiminnan valvontaansa. Se kielsi pienet puromyllyt ja peri omissa kruunun- eli tullimyllyissään jauhatuksesta maksun. Kylät saivat pitää myllynsä veroa vastaan.
Kanava
Vesi ja erilaisten vesistöjen hyödyntäminen kulkureittinä niin ihmisten, kuin tavaran liikkumisessa on ollut merkittävä jo kautta historian. Veden ohjaamiseen haluttuun suuntaan ja kohteeseen tarvittiin erilaisia rakennusratkaisuja. Yksi tälläinen vesiliikennettä helpottava rakennelma on kanava eli vesiväylä, kouru tai uoma johon vesi johdettiin.Vanhimpia kanavia ovat keinokastelua varten rakennetut kanavat. Niillä on ollut erittäin suuri merkitys sellaisilla seuduilla, joissa sademäärä on vähäinen, mutta jonne jokin suuri joki tuo vettä muualta. Tällaisia seutuja ovat esimerkiksi Egypti ja Mesopotamia.
Vedenjohtamiseen kanavamaisesti vesijohtojärjestelmissä eli akvedukteissa käytettiin Faaraoiden hallitsemassa Egyptin lisäksi myös Rooman valtakunnassa. keksivät tämän vesijohtojärjestelmän, ja ensimmäiset akveduktit ovat roomalaisten tekemiä. Niiden rakentaminen osoitti suurta insinööritaitoa ja niitä pidettiin keisarikunnan mahdin osoituksena. Roomalaisten akveduktit olivat useiden kilometrien pituisia rakennelmia, jotka toivat kaupunkeihin puhdasta vettä vuoristolähteistä, joista ja järvistä.
Veden johtamista varten rakennettuja kanavia ovat esimerkiksi:
Vesivoimaloiden käyttämää vettä ohjaavat kanavat (ylä- ja alakanava)
Myös vesiliikennekanavia rakennettiin jo vanhalla ajalla. Huomattavin sellainen oli faarao Nekhon rakentama, Niilin ja Punaisenmeren yhdistävä kanava. Suurin vanhalla ajalla rakennettu kanava on Keisarinkanava Kiinassa. Suomessa pisin kanava on Saimaan kanava Saimaan ja Suomenlahden välissä. Saimaan kanava johtaa Saimaan järvialueelta Viipurin kautta Suomenlahteen. Tämä Suomen historiaankin merkittävästi vaikuttava vesireitti avattiin 1856. Kanavan avautumisella on ollut suuri merkitys koko Itä-Suomen teollistumiselle. Kanavan kautta on pystytty kuljettamaan muun muassa puutavaraa, tervaa ja muita tarvikkeita muualle Suomeen ja maailmalle. Saimaan kanava on 43 km pitkä ja siinä on kahdeksan sulkua. Suluista kolme on Suomen puolella ja viisi Venäjän puolella. Tutustu lisää Saimaan kanavaan Visit Lappeenranta sivulla
Lähteet
Niukkanen, Marianna 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.